Artikkelit

Teksti Lotta Backman
Mikä maistuukaan paremmalta kuin uudet perunat alkukesällä? Mutta maistuisivatko ne yhtä hyviltä, jos niitä olisi saatavana ympäri vuoden?
Kasvukauden kasviksia ja vihanneksia kannattaa syödä mahdollisimman paljon. Ensinnäkin ne ovat tuolloin erittäin maukkaita ja toiseksi runsaasta valikoimasta löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja. Myös niiden hinnat ovat useimmiten edullisimmillaan. Ympäristön kannalta on myös hyvä syödä kasvukauden tuotteita.
Kevät
Nokkoset ilmestyvät luontoon ensimmäisten kasvien joukossa. Tuoreista nokkosista valmistettu keitto on herkullista keitettyjen kananmunien kanssa. Varhaiskeväällä on saatavana myös parsaa, retiisiä, raparperia ja pinaattia ja kevään taittuessa kesäksi saadaan uutta perunaa ja mansikkaa.
Näistä raaka-aineista voi valmistaa herkullisia ruokia esimerkiksi keittoja, puhumattakaan ihanasta raparperipiirakasta tai kylmästä raparperikiisselistä!
Kesä
Kesällä ei ole vaikea löytää tuoreita hyviä raaka-aineita. Silloin saapuvat tomaatit, kurkut ja erilaiset salaatit. Kesällä saadaan punajuurta, porkkanaa, kukkakaalia, papuja, herneitä, perunaa ja marjoja kuten mansikoita ja mustikoita. Kesällä kannattaakin herkutella tuoreilla luonnon antimilla.
Useimpia vihanneksia voi keittää ja pakastaa, jos niitä haluaa säilöä talven varalle. Marjoja voi pakastaa sellaisenaan, mutta niistä voi valmistaa myös hilloa tai mehua.
Syksy
Syksyllä saapuvat omenat ja omenapuiden vastustamattoman tuoksun voi tuntea syyskävelyllä! Puolukat ovat kypsyneet, samoin erilaiset juurekset ja kaalit. Sieniä löytyy runsaasti sekä metsästä että kaupoista. Myös kaikkia näitä voidaan säilöä talven varalle.
Talvi
Talvella nautitaan juureksista, kaalista, nauriista ja omenoista. Myös sitrushedelmien kausi on talvella parhaimmillaan. Talvella käytetäänkin syksyn raaka-aineita, jotka luonto on luonut myös talvella säilyviksi. Myös kevään ja kesän sato, joka on pakastettu tai säilötty, maistuu talven aikana taivaalliselta.
Monipuolisen ruokavalion muodostavat erilaiset kasvikset, vihannekset, hedelmät ja marjat. Niitä kannattaakin syödä jokaisella aterialla ja hyödyntää eri kasvukausien tuoreet antimet. Hyvää ruokahalua!
- etusivu
- Tuotteet
- Ruokaohjeet
- Historia
- Ruokaohjeesite
- Mitä GDA tarkoittaa?
- Ravintosisältö
- Yksityisyyden suoia
& Käyttöehdot
- tuotteet
- FOND "DU CHEF"
- Organic - Luomu valmiskeitot
- Knorr Vie
- Valmiskeitot
- Keitot
- Ateria-ainekset
- Täysjyvä-ateriaratkaisut
- Kastikkeet
- Valmiskastikkeet
- Spaghetteria
- Liemet
- Mausteet
- Hedelmä-kasvisvalmisteet
- Kastikkeet
- Salaatit
- suosituimmat tuotteet
- Parsakeitto
- Bearnaise
- Liemi
- Herkkusienikastike
- Kasvisliemi + kasvisfondi
- Kasviskeitto
- Gulassikeitto
- Hollandaise
- Currykastike
- Currykeitto
- Kanaliemi + kanafondi
- Lasagne
- Lasagnette
- Lihaliemi + lihafondi
- Pasta-ateria
- Pippurikastike
- Punaviinikastike
- Kastike
- Keitto
- Keittoresepti
- Thai-keitto
- Tomaattikeitto
- Luomukeitto
- Kermakastike
- Ruskeakastike











