Arki alkaa uudelleen

Arki alkaa uudelleen

10.01.2011
Print

Arki alkaa uudelleen näin joulun ja uudenvuoden pyhien jälkeen. Loma töistä, koulusta tai päiväkodista on ohi, ja rutiineihin kuten lasten päiväkotiin ja kouluun viemiseen ja sieltä hakemiseen, koiran ulkoiluttamiseen yms. palaaminen saattaa tuntua vaikealta.

Yksi tapa vähentää stressiä on ottaa Knorr-tuotteet avuksi ruuanlaittoon, jotta perhe voi kokoontua yhdessä syömään iltaisin. Valmiit keitot tarvitsee ainoastaan lämmittää. Kuiviin keittoaineksiin lisätään vain vettä tai maitoa. Voit piristää keittoja nopeasti ja helposti tekemällä niistä ruokaisampia tai lisäämällä niihin jotain mieleistäsi. Rajana on vain mielikuvitus.

Tomaattikeitosta saa ihmeitä aikaiseksi. Ruskista broilerinfileesuikaleita pienessä määrässä juoksevaa kasviöljyvalmistetta. Lisää currytahnaa ja sekoita hyvin. Kaada keitto joukkoon ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää raastettua tai kuivattua inkivääriä. Anna keiton kiehua hiljalleen muutama minuutti ja maista sitä. Koristele ennen tarjoilua tuoreilla yrteillä.

Kuntoilevat tai raskasta työtä tekevät saattavat tarvita hieman enemmän energiaa. Keitä kattilallinen pastaa ja lisää se keiton joukkoon. Voit käyttää myös bulguria tai ryynejä. Näin keitosta syntyy kokonainen ateria. Tarjoa hyvän täysjyväleivän kera.

Jos aikaa on hieman enemmän, Knorr Mealmix tai Mealkit auttaa loihtimaan tarjolle kokonaisen aterian, kuten lasagnen. Ruskista jauheliha nopeasti tavalliseen tapaan. Lisää joukkoon maito ja mausteyrttiseos. Anna hautua muutama minuutti. Lisää vuokaan vuorotellen jauhelihakastiketta ja lasagnelevyjä ja paista vuoka uunissa. Valkokastiketta ei tarvita. Ripottele lasagnen päälle juustoa vasta paistamisen puolivälissä, jotta se ei pala. Kokeile erilaisia juustoja. Jos kotona ei ole jauhelihaa, kokeile broilerinfileesuikaleita tai makkaraa. Ne maistuvat hyvältä pastan kanssa. Tarjoile lisukkeena maittavaa vihersalaattia, kurkkua, tomaattia, maissia ja ehkä tölkkipapuja.

Jos illalla tekee mieli jotain hyvää, mutta haluat välttää perunalastuja ja makeisia, sekoita kastike Knorr-aineksista ja dippaa siihen kurkku- ja porkkanatikkuja.

Kerro mielipiteesi

Ei vielä mielipiteitä
 
Copyright Unilever Finland Oy, Foods
Yksityisyyden suoia & Käyttöehdot