Mitä kaikkea syksyn sadosta saakaan.
Teksti: Christian Eriksson
Kesä lähestyy loppuaan ja syksy saapuu. Kaikki vihreä muuttuu erilaisiksi väreiksi.
Useimmissa lapsiperheissä syksy merkitsee koulun tai esikoulun alkamista, kesän jälkeistä töihin palaamista, uusia tv-sarjoja viltin alta seurattavaksi ja uusia lasten harrastuksia.
Seuraava kappale on lainattu aiemmin julkaistusta Knorr - artikkelista. Siinä kerrotaan syksy-sanan alkuperästä. "Syksy on ollut ammoisista ajoista lähtien sadonkorjuuaikaa. Ruotsin kielen sana ”höst”, syksy, on sukua sanoille ”hösta” ja ”inhösta”, jotka tarkoittavat keräämistä tai sadon korjaamista, jota nimenomaan ennen tehtiin: ennen talvea kerättiin talteen raaka-aineita, joiden tuli säilyä talven yli, jotta ihmisillä oli ruokaa.
Ajan myötä tekniikka on kehittynyt. Nykyään ruoka säilyy jääkaapissa ja pakastimessa. Kauppojen vihannestiskien ansiosta kaikenlaisia hedelmiä ja vihanneksia myydään läpi vuoden. Jos haluaa estää ilmastonmuutosta, kannattaa valita ruoka-aineet vuodenajan mukaan. Lisäksi raaka-aineiden laatu on silloin parhaimmillaan.
Syksy on kotimaisten hedelmien ja sienien aikaa. Nyt korjataan omena-, päärynä- ja luumusatoa. Sienestyskausi on täydessä vauhdissaan. Monien sienien sato on parhaimmillaan syyskuussa, kuten ruskotatin, voitatin, rouskujen ja kantarellien. Mutta mitä poimituista sienistä voi tehdä?
Helpointa ja yleisintä on paistaa niitä pannussa margariinissa. Tämä menetelmä sopii useimmille sienilajeille. Aseta ennen margariinin lisäämistä sienet lämpimälle paistinpannulle ja peitä pannu kannella, jotta neste irtoaa sienistä. Anna nesteen haihtua ennen margariinin lisäämistä. Sieniä voi tarjota lisukkeena, muhennoksena leivän päällä, pataruokien mausteena tai perinteisenä sienikeittona.
Jäikö sieniä runsaasti yli?
Ennen sienien pakastamista puhdista ne huolellisesti. Aseta ne suureen kannelliseen kasariin, jotta neste irtoaa sienistä. Älä lisää paistorasvaa, jotta sienet säilyvät pidempään.
Jos kuivaat sieniä, puhdista ne huolellisesti ja pilko suuret sienet. Aseta ne esimerkiksi ritilälle, jotta ilma pääsee kiertämään vapaasti. Voit myös kuivata sieniä uunissa matalassa lämpötilassa. Aikaa kuluu 4–5 tuntia.
Ja lopuksi: syksy on parasta riista-aikaa. Pohjoisimman Suomen kunnissa hirvenmetsästyskausi alkaa syyskuun alussa, muualla syyskuun neljäntenä lauantaina. Hyvin varustetuissa myymälöissä on syksyllä saatavana riistalihaa, kuten hirveä ja peuraa.